Tuhdin uudistusprojektin kautta kumppanuuteen

Tapiolassa sijaitseva Spektri Business Park on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Kokonaisvaltaisesta brändin uudistamisesta vuonna 2016 alkanut yhteistyömme pitää sisällään monipuolisesti markkinoinnin strategisen ja luovan suunnittelun ja toteutuksen.

Kun ensimmäinen syntyi uudelleen

Jo hiukan ajan kuluttama Spektri tarvitsi vuonna 2016 kipeästi uudistuksen pysyäkseen mukana kiristyvässä kilpailussa. Ida pääsi mukaan herkulliseen aikaan. Visuaalisen ilmeen suunnittelu ei jäänyt pelkkään markkinointiviestintään, vaan suunnittelumme vaikutti myös itse tilaan: sisustukseen, julkisivun valomainoksiin ja valaisuun.

Samalla teimme toki paljon muutakin, kuten verkkosivustouudistuksen, joka perustui tarkkaan analyysiin siitä, mitä kävijät sivuilla tekivät.

Kovaa kasvua ja kilpailukykyä

Uudistuksen vaikutuksesta toimitilojen vuokrausaste nousi nopeasti 20 prosenttia. Pitkällä tähtäimellä Spektri vakiinnutti asemaansa uudistuskykyisenä, ajassa elävänä ja hyvin palvelevana yrityspuistona.

Mainontaa ja markkinointimateriaalien tuotantoa jatkettiin säännöllisesti ja uudistuksessa luodun linjan mukaisesti. Vuonna 2020 mainonnan konseptin uudistaminen koettiin jälleen ajankohtaiseksi.

Kumppanuus Spektrin kanssa on ollut tähän mennessä huikea matka, jossa olemme saaneet käyttää osaamistamme monipuolisesti.

Panu Laaksonen, Idan toimitusjohtaja

Liikkuvalla kuvalla tunnetta toimitilamarkkinointiin

Markkinointikonseptia lähdettiin rakentamaan uuden brändimääritelmän perustalle. Kiteytimme Spektrin kilpailuedut palveluiden laatuun ja henkilökohtaisuuteen, joiden ansiosta business park oli saanut poikkeuksellisen hyviä tuloksia vuokralaisten tyytyväisyystutkimuksissa.

Nostimme konseptissa esille pienten arkisten hetkien merkityksen työssä viihtymiselle ja menestymiselle. ”Kirkkaasti parempia työpäiviä” lähdettiin visualisoimaan ennen kaikkea liikkuvan kuvan avulla, jolloin perinteinen toimitilojen markkinointi sai enemmän tunnetta ja tarinaa ympärilleen.

Spektri on Espoon Tapiolassa sijaitseva yrityspuisto. Spektrin kansainvälisessä yrityspuistossa on viisi toimistotaloa; Pilotti, Duo, Trio, Kvartti ja Kvintti, jotka tarjoavat toimitilat noin 80 yritykselle. Kiinteistöä vuokraa Suomen johtava kaupallisten kiinteistöjen sijoitus- ja varainhoitoyhtiö Trevian Asset Management Oy.

Töitämme