Menestyvät yritykset ovat suomalaisen hyvinvoinnin kivijalka. Meillä pääset toteuttamaan kokonaisvaltaista ja monipuolista digimarkkinointia, jolla autamme erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä kasvamaan.
Etsimme nyt joukkoomme uutta digimarkkinoinnin asiantuntijaa.

Digimarkkinoinnin asiantuntija
Odotamme sinulta vähintään muutaman vuoden kokemusta digimarkkinoinnin tehtävistä. Mainosjärjestelmistä toivomme sinulta kokemusta ainakin Google Adsin ja Metan osalta. Toivomme sinun olevan myös analytiikan työkaluja käyttänyt osaaja. Eduksi katsomme, jos sinulla on jo aiempaa kokemusta asiakastöistä, projektinhallinnasta tai myynnistä.
Digimarkkinoinnin asiantuntijana osallistut kuusihenkisen tiimin osana vaihteleviin hankkeisiin, joissa pääset näköalapaikalle tutustumaan markkinoinnin eri osa-alueisiin. Saat asiantuntijana vastuullesi omia asiakkuuksia, joiden digimarkkinoinnin kokonaisuudesta pääset itsenäisesti vastaamaan ja suunnittelemaan asiakkaillemme uusia kasvun mahdollisuuksia.
Toivomme sinulla olevan:
- Vähintään kahden vuoden kokemus digimarkkinoinnin suunnittelusta, toteutuksesta ja optimoinnista.
- Ymmärrystä analytiikasta, esim. Google Analytics tai Matomo.
- Päättäväisyyttä ja hyvää projektinhallintakykyä, jotta pystyt itsenäisesti vastaamaan sovituista työtehtävistä.
- Intoa kehittää omaa osaamista, yhdessä asiakkaiden ja Idan liiketoiminnan kanssa.
Tekemisemme keskiössä ovat asiakkaat
Toteutamme markkinointia laaja-alaisesti monen kokoisille yrityksille, joten työ on vaihtelevaa, eikä kahta samanlaista työpäivää ole.
Meillä pääset työskentelemään esimerkiksi näiden asiakkaidemme kanssa:
Täältä pääset tutustumaan muihin asiakkaisiimme.
Olemme osa Ida Fram Groupia, jonka palveluita ovat:
- Markkinoinnin strateginen suunnittelu
- Luova suunnittelu ja toteutus
- Verkkopalveluiden suunnittelu ja toteutus
- Digimarkkinoinin monipuoliset palvelut
Valoisa ja viihtyisä toimistomme sijaitsee Kampin sykkeessä hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Ida Fram pähkinänkuoressa



Tätä kaikkea on luvassa:

Kilpailukykyinen palkka
Palkkasi määräytyy kokemuksesi ja osaamisesi mukaan.

Palkitseva bonusmalli
Jaamme myös henkilöstömme kesken 10 % tuloksesta vuosibonuksina. Viime vuosina tämä on tarkoittanut jopa yli 1600 € bonusta jokaiselle työntekijällemme, tittelistä riippumatta.

Lounasetu
Monipuoliset lounasvaihtoehdot Kampin ympäristössä piristävät jokaista päiväämme. Siksi tarjoamme lounasedun, jotta voimme yhdessä nauttia päivän lounashetkestä.

Valitsemasi työkalut
Mac tai PC. Sinä päätät, millä laitteella työsi parhaiten suoritat. Hankimme sinulle uudet välineet työskentelyäsi sujuvoittamaan. Tarjoamme lisäksi sinulle vastamelukuulokkeet, jotta voit halutessasi keskittyä ilman häiriöitä.

Valoisat työtilat Kampissa
Valoisat toimistotilamme sijaitsevat modernisoidussa jugend-henkisessä rakennuksessa Kampin ytimessä.

Kuntosali
Toimistomme kuntosali on vapaassa käytössäsi ympäri vuorokauden.

Kattava työterveyshuolto
Vakuutuksemme kattaa myös vapaa-ajan tapaturmat ja sairaudet. Lisäksi työterveyshuoltomme tarjoaa vuosittain ilmaisen hammastarkastuksen.

Yhteiset aamupalat
Aloitamme jokaisen viikon yhteisellä aamupalalla toimistollamme. Viikko lähtee näin mukavasti käyntiin!

Joustavat työajat
Voit joustavasti aloittaa työsi aikaisin aamulla tai ensimmäisten palaverien yhteydessä. Liukuma mahdollistaa oman arjen yhteensovittamisen töiden rinnalla.

Kouluttautumismahdollisuudet
Meillä kalenteriisi varataan aina riittävästi aikaa myös oman osaamisen kehittämiseen. On se sitten webinaareja, tapahtumia tai artikkelisisältöjä, pääset halutessasi kasvamaan ja kehittymään yhdessä muiden kanssa tai omaan tahtiisi.

Työyhteisö
Työyhteisömme sisaryrityksemme Into-Digitalin kanssa on energinen ja elinvoimainen. Käymme yhdessä aftereilla, puistopiknikeillä, kesäjuhlissa ja pikkujouluissa. Viime vuonna olimme juhlimassa Inton 20-vuotista matkaa koko porukalla Barcelonassa.
Kiinnostuitko?
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita viestiä Simolle.
