Pientä suurta palvelua siivous- ja kiinteistöalan jätiltä

ISS toi Suomeen pienten ja keskisuurten yritysten palvelemiseen keskittyvän siivousyritys ISS Directin. Me saimme luoda brändille persoonallisen identiteetin ja ilmeen.

Idan ja ISS Direct Suomen markkinoinnin kumppanuus käynnistyi jo vuonna 2017. Se pitää sisällään monipuolisesti markkinoinnin strategisen ja luovan suunnittelun ja toteutuksen.

Sweepillä pyyhkii hyvin!

Loimme ISS Direct Suomelle logon ja visuaalisen ilmeen, jonka keskiöön syntyi animaatiohahmo Sweep.

Henkilöstö otti Sweepin riemulla vastaan ja hahmosta tuli ISS Directin maskotti, joka seikkailee kaikissa yrityksen materiaaleissa.

Sweepin taustalla tarkka brändimäärittely

Yhteistyömme aluksi määrittelimme ISS Directin ainutlaatuiset kilpailuetutekijät ja position markkinassa. Niiden pohjalta pystyimme tiivistämään brändin ytimen ja ydinviestit.

ISS Direct on taustamuskeleiltaan iso ja kansainvälinen.

Ison edut, pienen asenne

ISS-tausta tuo pienemmillekin asiakkaille hyötyä esimerkiksi keskitettyjen hankintojen ja toimialaosaamisen muodossa. Samalla ISS Directin palvelu on aina paikallista ja henkilökohtaista.

”Ison edut, pienen asenne” kiteytti ISS Directin tekemisen asenteen sanoiksi.

Halusimme luoda ISS Directistä ketterän, palvelevan ja lähestyttävän brändin. Ida sai hyvin kiinni asioista, joita haluamme viestiä. 

Lopputuloksena syntyi juuri meidän oloinen brändi, johon henkilökunta on halunnut sitoutua. Tästä on hyvä jatkaa markkinan valloitusta!

Henri Häyrinen, ISS Direct Suomen toimitusjohtaja

Palvelumuotoilulla uusi viestintäkanava

Suunnittelimme ja toteutimme ISS Directille sähköisiä ja painettuja myynnin materiaaleja sekä liikelahjoja.

Loimme yritykselle myös SuoraPostin – palvelukonseptin, jonka avulla siivouskohteessa töitä tekevät ihmiset voivat helposti kommunikoida paikkaa siivovan henkilön kanssa.

Toiveet ja kiitokset kehittävät toimintaa

SuoraPosti lisää siivottavan kohteen työntekijöiden tyytyväisyyttä palveluihin, sillä sen avulla on helppo esittää siivoojalle toiveita. Se lisää myös siivoojan tyytyväisyyttä, sillä SuoraPosti välittää toiveiden lisäksi kiitoksia.

ISS Directille SuoraPosti tarjoaa helppoja lisämyynnin paikkoja, kun asiakkaiden palautteen perusteella tunnistetaan kehityskohteita.

ISS Direct Suomi on siivousalan yritys, joka palvelee erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja yhteisöjä. Yritys on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii 77 maassa ja jolla on maailmanlaajuisesti noin 495 000 työntekijää.

Töitämme