Google Analytics 4 – mikä muuttuu ja miksi?

Verkkoanalytiikka kertoo, kuinka paljon verkkopalvelussa on käyttäjiä ja mitä he tekevät. Luultavasti sivustollanne on ollut käytössä analytiikan suosituin ilmaistyökalu Google Universal Analytics (UA). Vanha Analytics on tullut tiensä päähän ja lakkaa kohta toimimasta. Sen korvaa seuraavan sukupolven mittausratkaisu Google Analytics 4.

Google Analytics 4 (GA4) on julkaistu vuonna 2020, ja se on ollut tähän asti käytettävissä rinnakkain Universal Analyticsin kanssa. Mikäli Google Analytics 4 ei ole vielä käytössä, se kannattaa ottaa haltuun mahdollisimman pian ennen Universal Analyticsin alasajoa, jotta vertailudataa saadaan kertymään jo vuodelta 2022. Universal Analytics lakkaa keräämästä dataa 1.7.2023. Vanhat tiedot näkyvät raporteissa 30.6.2024 saakka, ja sitten UA suljetaan kokonaan.

GA4:ssä on monia etuja vanhaan verrattuna. GA4:n uudistettu mittaustapa muodostaa paremman kokonaiskuvan käyttäjien toiminnasta. Se kerää älykkäästi tietoa asiakaspoluista eri alustoilla ja laitteilla. GA4 ottaa myös paremmin huomioon käyttäjien yksityisyyden. Järjestelmä käyttää tekoälyä ja koneoppimista mittaamiseen ja ennusteiden luomiseen.

GA4:n uusia ominaisuuksia: parempi kokonaiskuva, älykästä tietoa asiakaspoluista, parempi yksityisyydensuoja, ennusteet ja koneoppiminen

Google Analytics 4 kerää tietoa älykkäästi

Eniten on muuttunut koko kävijäseurannan mittaustapa. Vanha Universal Analytics perustui yksittäisten sivustolla käyntien ja yksittäisten sivujen latauskertojen laskemiseen. Jos joku esimerkiksi kävi katsomassa samaa sivustoa kännykällä ja tietokoneella, UA laski tämän kahdeksi eri vierailuksi. Jos samalla laitteella jatkoi sivuston selaamista keskiyön yli, UA laski sen kolmanneksi vierailuksi.

Google Analytics 4 pyrkii sen sijaan keräämään älykkäästi tietoa asiakaspoluista eri alustoilla ja laitteilla. Samalla järjestelmällä voi mitata yhtä aikaa vaikkapa useiden eri verkkosivustojen ja kännykkäsovellusten käyttämistä.

Seurannan runko ei enää muodostu sivulatauksista, vaan kaikesta muustakin mitä käyttäjä tekee: sivun selaaminen, videoiden katselut, painikkeiden napautukset jne.

Yksityisyyden suoja paranee

Vanha Universal Analytics perustui evästeisiin, mutta tekniikka ja lainsäädäntö asettavat niiden käytölle yhtä enemmän rajoituksia. Google Analytics 4 ei ole enää yhtä riippuvainen eväisteistä, ja antaa käyttäjien säätää yksityisyysasetuksia entistä paremmin. Käyttäjiä yksilöiviä IP-osoitteita ei enää kerätä lainkaan. Seurantatietoja täydennetään ennusteiden ja koneoppimisen avulla.

Ennustemittarit

Tekoälyyn perustuvat ennustemittarit kuuluvat GA4:n uusiin ominaisuuksiin. Ennustemittarit ovat erityisen hyödyllisiä verkkokauppojen seurannassa. Ennusteiden avulla voi esimerkiksi luoda yleisöjä käyttäjistä, joiden Google arvelee tekevän verkkokauppaostoksen lähipäivinä.

Käyttöliittymä on yksinkertaisempi, raportit luodaan itse

Google Analytics 4 näyttää ja tuntuu varsin erilaiselta kuin vanha Analytics. Tilirakennetta ja näkymiä on yksinkertaistettu ja valmiiden raporttien määrää karsittu. Ensivaikutelma on miellyttävän pelkistetty, mutta omia raporttinäkymiä luodaan nyt aikaisempaa enemmän itse. Niiden avulla analytiikkatyökalun pystyy räätälöimään yksilölliseksi niin, että se tukee paremmin juuri omaa liiketoimintaa.

Tapahtumien seuranta rakennetaan uudestaan

Vanhassa Universal Analyticsissa käyttäjien toiminta oli jaettu moneen erilliseen ”osumatyyppiin”. Esimerkiksi sivujen katselukerrat ja verkkokauppaostokset kulkivat järjestelmään eri tavalla ja löytyivät järjestelmästä eri näkymistä.

Perusasioiden lisäksi useimmilla sivustoilla halutaan seurata omia räätälöityjä tapahtumia: joku mittaa vaikkapa sähköpostiosoitteen klikkauksia ja toinen kenties sitä, montako kertaa yhteystietolomaketta on alettu täyttää.

Google Analytics 4 on muuttunut konepellin alla kokonaan. Se mittaa kaikkea käyttäjien toimintaa yhdenmukaisesti tapahtumina (events). Koska dataa kerätään eri tavalla kuin ennen, kaikki omat räätälöidyt tapahtumaseurannat täytyy rakentaa uudestaan. Sama koskee verkkokauppojen seurantaa.

Google Analytics 4:n käyttöönotto

Google Analytics 4 kannattaa ottaa käyttöön mahdollisimman pian, jotta tiedot saadaan heti kertymään. Koska GA4 mittaa joitakin asioita eri tavalla kuin vanha Universal Analytics, kaikki tiedot eivät ole täysin vertailukelpoisia niiden välillä.

Universal Analyticsiin luodut tapahtumat, konversiot, yleisöt ja muut asetukset eivät siirry automaattisesti Google Analytics 4:ään. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki asetukset täytyy säätää uudestaan.

Vähintään nämä toimenpiteet tarvitaan, jotta saat Google Analytics 4:n toimimaan:

  • GA4:n asentaminen sivustolle
  • Analytiikan linkittäminen muihin järjestelmiin, esimerkiksi Google Adsiin
  • Räätälöityjen tapahtumien seurannan päivittäminen
  • Yleisömäärittelyiden päivittäminen
  • Omien raporttinäkymien rakentaminen

Lisäksi vanhat seurantatiedot kannattaa ottaa talteen, koska muuten ne menetetään, kun Universal Analytics suljetaan.

Vanhojen seurantatietojen tallentaminen

Vanha Universal Analytics säilytti dataa lähes rajattomasti. Monelle onkin kertynyt sivuston kävijätietoja vuosikausien ajalta. Ikävä kyllä nämä vanhat tiedot eivät siirry Google Analytics 4:ään. Vanhat kävijätiedot voi kuitenkin kopioida itselleen talteen esimerkiksi Excel-tiedostoon. Silloin niistä voi myös koostaa raportteja jollakin muulla järjestelmällä. UA:n keräämiä vanhoja tietoja voi olla valtavan paljon, joten niiden tallentaminen kannattaa suunnitella huolellisesti.

GA4:ssä kävijätiedot säilyvät tietoturvasyistä vain 14 kuukautta. Tiedot on kuitenkin mahdollista kopioida sieltäkin itselleen talteen esimerkiksi Excel-tiedostoon. Tallennetut tiedot voi sitten tuoda tarkasteltavaksi johonkin ulkoiseen raportointijärjestelmään.

Kätevät GA4-paketit avuksi käyttöönottoon

Mikäli siirtymä Google Analytics 4:ään tuottaa harmaita hiuksia, kannattaa apuun pyytää analytiikan ammattilaiset. Me Ida Framilla autamme mielellämme GA4:n käyttöönotossa ja asennuksessa. Olemme paketoineet asennuksen kolmeen eri kokoiseen pakettiin, jotka helpottavat sopivimman analytiikkaratkaisun valinnassa. Asennuksen yhteydessä on sopiva hetki kartoittaa kävijäseurannan tilanne ja luoda tarvittaessa uusi analytiikkasuunnitelma.

  • Asennamme GA4:n verkkopalveluusi ja räätälöimme kaikki tarvitsemasi tapahtumaseurannat, konversiot ja yleisömäärittelyt.
  • Rakennamme Google Analytics 4:ään yksilölliset raporttinäkymät, joista löydät tarvitsemasi tärkeimmät tiedot. Lisäksi voimme laatia muilla työkaluilla kattavia digimarkkinoinnin raportteja, joihin yhdistetään tietoja analytiikasta ja muista järjestelmistä kuten verkkomainonnasta.
  • Autamme myös ottamaan talteen vanhaan Google Analyticsiin kertyneet tiedot. Muunnamme vanhan datan sellaiseen muotoon, jota voi käyttää raporteissa.
  • GA4-asennuspakettimme helpottavat käyttöönoton suunnittelemista ja verkkosivustolle sopivan analytiikkaratkaisun valintaa.

Meiltä saat tarpeen mukaan neuvoja ja koulutusta uuden analytiikkaratkaisun käyttämiseen. Kysy lisää!

Ota yhteyttä

Mietityttääkö GA4:n tuomat muutokset? Ota yhteyttä ja jutellaan!

Simo Räsänen
Digimarkkinoinnin asiantuntija