Vapaamieliset markkinoinnin tekijät ja etiikka
Toimittaja Aleksi Ylä-Anttila ruotii Marmain artikkelissaan (M&M 8/2017) rohkeutta ja eettisyyttä mainonnassa. Olin Folkin Tommi Laihon ja Bobin Miska Rajasuon kanssa mukana jutussa haastateltavana.
Kävimme toimittajan kanssa aiheesta niin mielenkiintoista keskustelua, että päätin tässä ottaa muutamia asioita jatkokäsittelyyn.
Asiakkaalle kiitos ei
Keskustelimme esimerkiksi siitä, voisiko meidän toimistomme eettisen valinnan perusteella kieltäytyä tekemästä yhteistyötä jonkin asiakkaan kanssa. Vaikka emme ole tällaista päätöstä ainakaan vielä joutuneet tekemään, on kysymys pohtimisen arvoinen.
Itselleni ratkaisevaa ei ole se, missä liiketoiminnassa asiakasyritys toimii. Käytännössä kaikilla toimialoilla voi toimia rehellisesti ja vastuullisesti tai päinvastoin. Tapa toimia onkin mielestäni tärkeämpi asia kuin toimiala sinällään.
Me teemme yhteistyötä esimerkiksi alkoholin ja pienlainojen markkinoinnissa. Tätä joku voisi hyvinkin pitää epäeettisenä. Olemme kuitenkin todenneet näiden asiakkaidemme toimintatavan kestävän kriittisenkin tarkastelun. Pyrimme myös yhdessä asiakkaidemme kanssa edistämään rehellistä ja vastuullista tekemistä asiakkaamme markkinoinnissa ja koko toimialalla.
Tupakan markkinointi koetteli rajoja
Poikkeus kuitenkin vahvisti säännön, kun saimme joitain vuosia sitten tarjouspyynnön tupakkayrityksen markkinoinnista. Yrityksen toimintatavassa ei mielestämme ollut mitään erityistä moitittavaa, mutta jostain syystä nimenomaan tupakan markkinointiin liittyvä tarjouspyyntö tuntui hankalalta.
Kävimme kyseisen tarjouspyynnön läpi koko henkilöstön kanssa. Päätimme yhdessä tehdä tarjouksen, mutta henkilöstölle tarjottiin mahdollisuus kieltäytyä kyseiseen asiakkuuteen osallistumisesta. Kun tarjouksemme ei kuitenkaan mennyt läpi, ei lopullista puntarointia jouduttu tekemään. Lopputulosta henkilöstömme osalta en olisi osannut varmasti ennustaa.
Vapaamieliset markkinoinnin tekijät
Pitäisikö sitten henkilöstöllä olla aina mahdollisuus eettisiin syihin vedoten kieltäytyä osallistumisesta johonkin tiettyyn asiakkuuteen?
Itse pidän tällaista ratkaisua lähtökohtaisesti ongelmallisena. Eettiset syyt voivat olla hyvin moninaiset ja kohdistua laajasti erilaisiin toimialoihin. Yhdelle ongelma on ydinvoima, toiselle rahapelit ja kolmannelle liharuoka. Jos asiakas toimii lakien mukaisesti ja muutoinkin vastuullisesti, pitäisi markkinoinnin ammattilaisten mielestäni pystyä työskentelemään yrityksen kanssa.
Toisaalta tekemiseen haluton luova ihminen ei takuulla pysty parhaimpaansa, jos tekeminen on omaa vakaumusta vastaan. Ilmeisesti markkinoinnin tehtäviin kuitenkin hakeutuu lähtökohtaisesti vapaamielisiä tai erityisen joustavia ihmisiä, koska en ainakaan itse ole törmännyt kieltäytymisiin.
Toimiston oma agenda
Markkinointia tekevien yrityksien lisäksi myös markkinoinnin toimistojen pitäisi mielestäni rohkeasti ottaa kantaa esimerkiksi yhteiskunnallisiin asioihin. Kun vaikuttamisen osaamista on, sitä pitää myös käyttää. Bob pelasti aikanaan Korkeasaaren paviaaneja, mutta tämän päivän aiheita voisivat olla ainakin rasismiin puuttuminen tai yleensä suvaitsevaisuuden edistäminen.
Lämmöllä, Laaksonen
Kirjoittaja Panu Laaksonen on Palvelumarkkinoinnin toimisto Ida Framin toimitusjohtaja.