Kirkkonummen uusi brändi on esillä kunnantalon aulassa

Kirkkonummi kertoo uudistaneensa brändinsä. Uudessa logossa on K-kirjain ja valoa hohtava majakka, sloganina merellinen ”Aallonharjalla 700 vuotta”. Väkiluvultaan Suomen toiseksi suurimman kunnan tiedotteen mukaan brändi on nyt päivitetty vastaamaan nykyaikaa. Mutta kun ei ole.

Kiitän kutsusta tulla kunnantalolle tutustumaan uuteen brändiin. Logon ja visuaalisen ilmeen uudistaminen ei kuitenkaan ole brändin uudistus. Uuden sloganin ja tarinan kirjoittamisen jälkeenkin Kirkkonummen brändi on ennallaan.

Brändi on esillä kunnantalon aulan näyttelyssä (Ervastintie 2, 02400). Tervetuloa tutustumaan Kirkkonummen uuteen brändiin.

Sanat ohjaavat ajattelua ja tekemistä

Tarkoitukseni ei ole nälviä Kirkkonummea. Samaan virheeseen ovat haksahtaneet monet kokeneemmatkin markkinoijat.

Voidaksemme oppia rakentamaan erottuvia, kestäviä ja kilpailuetua luovia brändejä, meidän täytyy ymmärtää mitä brändit ovat, mitä ne eivät ole ja miten niitä tehdään.

Tähän kuuluu myös markkinoinnin sanaston huolellinen ja johdonmukainen käyttäminen. Mitä sekavampaa sanaston käyttö on, sitä sekavampaa on myös tekeminen.

Mikä se brändi sitten on?

Tällaista tekstiä ei kai voi kirjoittaa kertomatta mikä brändi oikeasti on. Vähän pelottaa, mutta yritän.

Brändi on niiden mielleyhtymien kudelma, jonka ihmiset liittävät tiettyyn yritykseen, tuotteeseen, palveluun tai ihmiseen.

Brändit eivät synny tehtaissa, yrityksissä saati mainostoimistoissa, vaan ihmisten mielissä.

Brändi on aineeton, eikä sitä ole mahdollista mennä katsomaan kunnantalon aulaan.

Edullisempi vaihtoehto Espoolle

Esimerkiksi minulle Kirkkonummen brändi muodostuu seuraavasti:

• Helppo mennä autolla tai junalla, mutta aika kaukana.

• Valtavat hypermarketit kertovat autoiluun perustuvasta elämäntavasta, josta en itse erityisemmin välitä.

• Urheilupuistossa on mainiot olosuhteet monille lajeille, erityisesti jalkapallolle.

• Edullisempi vaihtoehto Espoolle.

Nyt tehty ”brändin uudistus” ei itsessään millään tavalla vaikuta tähän mielleyhtymieni kudelmaan, eli Kirkkonummen brändiin. Brändi voi uudistua vain niin, että minun käsitykseni siitä muuttuu. Se vaatii pitkäjänteistä viestimistä ja tekoja.

Tästä alkaa brändin uudistus

Mitä Kirkkonummi siis on tehnyt? Kirkkonummella on uusi logo, slogan ja tarina. Tästä alkaa brändin uudistus.

Nyt Kirkkonummen pitäisi pystyä kertomaan ihmisille, mikä tekee Kirkkonummesta erityisen hyvän paikan ja erottaa sen uskottavalla ja merkityksellisellä muista kunnista. Tämä pitäisi tehdä niin, että ihmiset hyväksyvät ja omaksuvat Kirkkonummen viestin.

Brändi uudistuu vasta kun jotain liikahtaa ihmisten mielissä ja sydämissä.

Lämmöllä
Laaksonen

Ota yhteyttä

Meillä tehdään kunnantalollakin esittelemisen arvoisia brändejä. Ota yhteyttä, jos haluat keskustella brändin uudistamisesta ja liiketoiminnan kasvattamisesta markkinoinnin keinoja käyttämällä.