Vetoomus Effie-voittajille: julkaiskaa kisatyönne
Aihe: Markkinoinnin osaamisen kasvattaminen Suomessa
Lukuaika: 1 minuutti
Kirjoittaja: Panu Laaksonen, CEO, Palveluiden markkinoinnin toimisto Ida Fram
Effie-kilpailun voittajat edustavat tuloksilla mitattuna maan parasta markkinoinnin tekemistä. Siksi olisi tärkeää saada kilpailutyöt tutuksi mahdollisimman monelle ihmiselle. Näistä esimerkeistä me kaikki markkinoinnin osaajat ja tekijät voisimme saada arvokasta oppia.
Effie-kilpailun voittajat palkittiin viime viikolla. Onnittelut kaikille voittajille ja muillekin osallistujille. Hienoa duunia!
Kilpailussa mitataan markkinoinnin tuloksellisuutta. Koska markkinoinnin (ainoa) tehtävä on liiketoiminnan kasvattaminen, on Effie mielestäni alan kilpailuista tärkein.
Effie-kilpailun voittajat edustavat tuloksilla mitattuna maan parasta markkinoinnin tekemistä. Siksi olisi tärkeää saada kilpailutyöt tutuksi mahdollisimman monelle ihmiselle. Näistä esimerkeistä me kaikki markkinoinnin osaajat ja tekijät voisimme saada arvokasta oppia.
Töiden julkaiseminen on markkinointiteko
Esitän kilpailun voittajille ja kaikille short-listatuille vetoomuksen:
Julkaiskaa kisatöidenne esittelyt esimerkiksi kilpailun Suomessa järjestävän MTL:n kautta. Jos ne sisältävät kriittisiä liikesalaisuuksia, karsikaa ne pois julkisesta materiaalista. Lukuja kuitenkin tarvittaisiin mahdollisimman paljon, jotta tulokset ja niihin johtaneet valinnat on mahdollista ymmärtää.
Kun markkinoinnin osaaminen kasvaa, tekisimme ensi vuonna taas entistä parempia tuloksia. Töiden julkaisemisesta hyötyisi siis koko suomalainen liike-elämä.
Kuka ehtii ensin?
Lämmöllä, Laaksonen
Kirjoittaja on Palveluiden markkinoinnin toimisto Ida Framin toimitusjohtaja.
Ida Fram on Suomen ensimmäinen palveluiden markkinointiin erikoistunut toimisto. Autamme markkinoinnin keinoja käyttämällä erityisesti pieniä ja keskisuuria palvelualan yrityksiä kasvamaan. Lue lisää toimintatavastamme tai tutustu töihimme.