Tiedote: Uusi suomalainen lentoyhtiö Go! Aviation yhteistyöhön Ida Framin kanssa
Ida Fram on liikematkustukseen keskittyvän lentoyhtiö Go! Aviationin markkinoinnin kumppani. Yhteistyö on käynnistynyt graafisen ilmeen, brändistrategian ja B2B-myynnin tukimateriaalien suunnittelulla.
Go! Aviationin kehittämä matkustuskonsepti yhdistää reittiliikenteen ja tilausliikenteen parhaat puolet. Lennettävät reitit toteutetaan asiakasyrityksen toiveiden mukaan mahdollisimman läheltä lähtökaupunkia ja mahdollisimman lähelle varsinaista päämäärää.
Lentokustannukset pysyvät maltillisina, koska lennot operoidaan pienemmiltä lentokentiltä ja yksimoottorisilla 8-paikkaisilla matkustajakoneilla. Yhdelle yritykselle perustettu reitti on mallissa avoinna myös muille yrityksille tai jopa yksityishenkilöille.
– Go! Aviationin lähestymistapa liikematkustamiseen on täysin uusi, jopa radikaali. Mahdollistamme kustannustehokkaan matkustamisen esimerkiksi Suomen maakuntakaupungeista suoraan Keski-Eurooppaan”, yhtiön toinen perustaja ja toimitusjohtaja Jorma Kario kertoo.
Ida Fram on yhteistyöstä innoissaan.
– Haastava toimiala, täysin uudenlainen tapa toimia ja kunnianhimoiset kansainväliset kasvutavoitteet. Tätä mielenkiintoisempaa ja meille sopivampaa asiakkuutta on oikeastaan vaikea kuvitella”, Ida Framin toimitusjohtaja Panu Laaksonen toteaa.
Go! Aviationin tiimiin Idassa kuuluvat toimitusjohtaja Panu Laaksosen lisäksi AD ja luova johtaja Jirka Sauros, copywriter Kati Hartikainen, tuotanto-AD Jussi Salakka ja projektipäällikkö Anna Kuisma.
Lisätietoja:
Panu Laaksonen
toimitusjohtaja, Ida Fram Oy
+358 40 517 7931
panu.laaksonen@idafram.fi
Jorma Kario
CEO, Founder, Go!Aviation
+358 20 734 8585
jorma.kario@goaviation.fi
www.goaviation.fi
Go! Aviation Oy on suomalainen lentoyhtiö, jonka ainutlaatuinen konsepti yhdistää liikelento- ja reittilentoyhtiön parhaat puolet. Yrityksen pääkohderyhmänä on Suomen ja Euroopan liikematkustus. Lentotoiminta aloitetaan vuoden 2015 aikana yksimoottorisilla 8-paikkaisilla matkustajalentokoneilla. Go! Aviationin tavoitteena on olla Euroopan suurin lentoyhtiö omassa segmentissään vuoteen 2025 mennessä.
Ida Fram on täyden palvelun mainostoimisto, joka yhdessä sisaryrityksiensä digitaalisen median toimiston Into-Digital Oy:n ja viestintätoimisto Babler Oy:n kanssa palvelee asiakkaitaan 30 työntekijän voimin. Ida Framin asiakkuuksiin lukeutuvat mm. Pågen, Masku, Lomarengas ja Honkarakenne.