Puikot jäässä – mainosmies antaa huutia matkailupalveluille
Matkailuun kulutetaan Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan Suomessa lähes 15 miljardia euroa vuodessa. Lisäksi yksi matkailueuro tuo ministeriön laskelmien mukaan muille toimialoille 56 senttiä.
Matkailin itse perheeni ja ystävieni kanssa hiihtolomalla Saariselällä. Reissu oli onnistunut, mutta mainosmiehen matkassa palvelut ja markkinointi saivat silti huutia. Pienet asiat ovat isoja asioita.
Poro on parasta kortilla
Menomatkalla poikkesimme paikallisella tilalla ostamassa laatikollisen poronlihaa. Maksuvälineenä kelpasi vain käteinen ja ostosreissu oli tyssätä siihen. Onneksi ystävällinen taksikuski oli valmis lainaamaan rahat. Yhdelläkään porotilalla ei kuulema ole korttimaksun mahdollisuutta. Pitäisi olla. Käteisen rahan käyttäminen vähenee ja korttimaksuun löytyy lukuisia käteviä ja kauppiaalle edullisia ratkaisuja. Nykytilanteessa kortin hyväksyminen maksuvälineenä olisi peräti kilpailuetu.
Vastaa vaikka EI, mutta älä jätä vastaamatta
Lähetin Saariselän verkkosivustolta löytämääni sähköpostiosoitteseen kyselyn noin viikkoa ennen loman alkamista. Tiedustelin postissani lisätietoja lasketteluvälineiden vuokraamisesta ja jonkinlaista pakettihintaa. Ajatuksenani oli omien varusteiden jättäminen kotiin. Postiini ei koskaan vastattu ja Finnair keräsi lisämaksun ylimääräisistä matkatavaroista. Se joka vastaa, tekee kauppaa.
Hissi auki pääsiäisenä
Maisemat ovat mahtavat, mutta muutoin Saariselän rinnetarjonta kalpenee muille pohjoisen hiihtokeskuksille. Kun hissejä on vain 5 kpl, pitäisi niiden kaikkien olla käytössä. Nyt yksi hissi pysyi suljettuna koko viikon ja se saadaan kuulema kuntoon ehkä pääsiäiseksi. Lisäksi toinen hissi oli käytössä vain ajoittain. Rinteessä väkeä oli vähän ja peruspalvelut laiminlyömällä määrä tuskin ainakaan kasvaa. Ja jos lähes puolet hisseistä on kiinni, pitäisi lipun hintaa laskea. Näin toimivat alppikohteet ainakin Ranskassa.
Urahtelu ei kutsu ostamaan
Tunturimaisemissakin asiakas odottaa ystävällistä ja osaavaa palvelua. Kylmäkiskoinen urahtelu voi kenties olla eksoottista, mutta ostamaan se ei kutsu. Aloitetaan vaikka seuraavista: hymyile, keskustele ja muista asiakas vielä seuraavanakin päivänä.
Tarjoa pullaa ja myy
Viikon lopulla istuskelimme koiravaljakko-ajeluja tarjoavan yrityksen kahvilassa, kun sisään asteli ajelulle osallistuneiden ihmisten ryhmä. Järjestäjä tarjosi porukalle kahvit ja pullat, mutta tarjotin kiersi kaaressa kolmen miehen seurueemme. En ole erityisen perso pullalle, mutta olisiko järjestäjä voinut tuupata pullat myös meille ja vaikkapa kehaista hyvin sujunutta safaria? Samalla kun pullat kiersivät pöytämme, kiersivät potentiaaliset kaupat myyjän.
Tähtiä vain taivaalla
Suomalaisten lomakeskuksien ravintoloiden taso on yleisesti ottaen heikko. Niin myös tällä kertaa. Tarjonta on mielikuvituksetonta, valmiita kastikkeita ja erilaisia puolivalmisteita käytetään aivan liikaa ja turhan harva raaka-aine lautasella on tuoretta. Esimerkiksi alppikohteissa laadukas ruoka on oleellinen osa matkakokemusta. Ja Ruotsin Åressa sijaitseva Fäviken Magasinet nappasi vastikään toisen Michelin-tähden.
Markkinoikaa niitä palveluitanne
Vierailin Saariselän verkkosivustolla useampaan kertaan ennen matkaa ja matkan aikana. Tästä huolimatta en lainkaan kohdannut Saariselän mainontaa verkossa, vaikka uudelleenmarkkinoinnin (retargeting) ratkaisut tarjoaisivat erinomaisia mahdollisuuksia eri palveluista kertomiseen. Potentiaalisia mainostajia perheellemme olisivat olleet ainakin keilahalli, Angry Birds -leikkipuisto ja kylpylä. Nyt emme asioineet näistä yhdessäkään koko viikon aikana.
Miksi lentokentälle tuli vain melkein elävä tuli?
Kotimatkalla huomasin ilokseni, että Ivalon piskuisen lentokentän odotustilat oli uudistettu. Takan ääreen sijoitetut keinotuolit olivatkin täynnä matkustajista, mutta miksi takassa vilkkuivat keinovalot? Tulen pitäminen oikeassa takassa aiheuttaisi tietysti vaivaa, mutta elävä tuli olisi kentän lumisissa maisemissa todella tunnelmallinen ratkaisu. Ivalo voisi kenties olla maailmassa ainoa lentokenttä, jossa palaa aito puu. Ja kyllä, perun sanani jos tulen puuttumisessa on kyse lentoturvallisuudesta.
Lämmöllä, Laaksonen
Panu Laaksonen on mainostoimisto Ida Framin toimitusjohtaja