”Markkinoi kuin Musk” on kelvoton vinkki
Markkinoijia kannustetaan tekemään markkinointiaan uusin keinoin. Esimerkiksi mainonnan merkitystä vähätellään ja brändiä kehotetaan rakentamaan vaikkapa sisältömarkkinoinnin keinoin ja erityisesti omia kanavia ja ansaittua mediaa hyödyntäen. Heinäkuussa aiheesta kirjoitti Vapa Median Erol Tekkanat, joka ”ei ole nähnyt yhtään mainosta Teslasta, mutta pitää sitä yhtenä maailman arvokkaimpana brändinä”.
Hampurilainen kolmella haukulla 15 sekunnissa
Jos kaikki markkinoijat olisivat Elon Muskeja, voisin olla samaa mieltä. Musk on kuitenkin miljardööri, joka aikoo lennättää ihmiskunnan Marsiin. Hänen yhtiönsä Tesla Motors on kehittänyt urheilullisen sähköauton, jonka huippunopeus on 250 km/h. Yrityksensä tuloksenjulkistamistilaisuudessa Musk uhkailee alihankkijoita sopimusten irtisanomisilla ja kuvaa osien toimittajien vaikeuksia lauseella ”had mostly gotten their shit together”. Musk pystyy syömään hampurilaisen kolmella haukulla 15 sekunnissa.
Tuotekehitys on Teslan markkinointi-investointi
Teslan ei tarvitse investoida mainontaan (yhtä paljon kuin kilpailijoidensa), koska Tesla on globaali ilmiö. Ilmiön on rakentanut Elon Musk, joka on ilmiö itsekin. Kun Musk puhuu, maailma kuuntelee.
Toisaalta Tesla Motors teki pelkästään huhti-kesäkuussa 2016 tappiota noin 263 miljoonaa euroa. Ainutlaatuisen tuotteen kehittämiseen joudutaan siis tekemään valtavia riski-investointeja. Rajut tappiot ovatkin oleellinen osa Teslan markkinointi-investointeja. Kuinka monella suomalaisyrityksellä olisi varaa toimia näin?
Autoala mainostaa 44 miljardilla
Teslan kilpailijatkin tekevät hienoja tuotteita, mutta luottavat silti mainontaan. Advertising Agen artikkelin mukaan autoalalla käytetään globaalisti kaikista toimialoista eniten rahaa mainontaan sen eri muodoissa. Vuodelle 2016 ennuste panostuksista on yhteensä 44 miljardia dollaria.
Autobrändeistä arvokkain on Toyota, jonka sijoitus Interbrandin Top Global Brands -listalla on kuudes. Tesla ei, ainakaan vielä, mahdu sadan arvokkaimman brändin joukkoon maailmassa.
Apple mainostaa miljardeilla
Apple on maailman arvokkain brändi ja pörssikurssin vaihteluista riippuen myös kolmen arvokkaimman yrityksen joukossa maailmassa. Teslan tavoin Applellakin on suuri ja äänekäs fanijoukko. Pienemmätkin Applea koskevat uutiset saavat runsaasti näkyvyyttä maailmanlaajuisesti.
Tästä huolimatta Apple kasvatti syyskuussa 2015 päättyneellä tilikaudella rajusti panostuksiaan mainontaan. Applen vuosikertomuksen mukaan mainontaan investoitiin globaalisti 1,8 miljardia dollaria, mikä on peräti 50% enemmän kuin vertailukaudella. Marketing and advertising is critical to the development and sale of innovative products and technologies.”, vuosikertomuksessa kiteytetään.
Mainontaa ei pidä ylenkatsoa
Vahvojen brändien rakentamiseen ja myynnin kasvattamiseen on paljon erilaisia keinoja, joista mainonta ei aina ole tehokkain. Suurimmalla osalla suomalaisista markkinoijista ei kuitenkaan ole minkäänlaisia edellytyksiä rakentaa brändiään Muskin opein ilman panostuksia mainontaan.
Menestyvä brändi tarvitsee tunteisiin vetoavan tarinan ja tarinan kertomisen keinoista mainonta on todennäköisimmin suomalaistenkin markkinoijien ulottuvilla. Mainonnan keinoilla myös tavoitetaan varmimmin riittävän suuri määrä ihmisiä. Siksi mainontaa ei pidä ylenkatsoa.
Neljä markkinoinnin vinkkiä kasvuun
”Markkinoi kuin Musk” on seksikäs vinkki, mutta toteuttamiskelvoton. Yleispätevämmän ohjeen kasvun tekemiseen markkinoinnin keinoin tiivistäisin seuraavasti. Ja kun vinkkejä tarkemmin lukee, voi itse asiassa todeta myös Elon Muskin omalla tavallaan toteuttavan niitä.
- Opettele tuntemaan potentiaaliset asiakkaasi. Mitä he inhoavat ja rakastavat, mitä he toivovat ja pelkäävät, mikä heille on tärkeää ja mikä heitä motivoi?
- Tiivistä tuotteesi tai palvelusi erityiset vahvuudet asiakkaalle merkityksellisiksi ja uskottaviksi. Miksi asiakkaan pitäisi valita juuri sinun tuotteesi tai palvelusi?
- Kerro tuotteesi tai palvelusi ainutlaatuisuudesta kiinnostavalla ja koskettavalla tavalla. Vahvat brändit ja myynnin kasvu tehdään vaikuttamalla ihmisten tunteisiin.
- Investoi (enemmän) näkyvyyteen eri medioissa. Näkyvyyden voit ostaa, mutta myös ansaita tai hankkia käyttämällä omia kanaviasi. Parhaassa tapauksessa yhdistät kaikki edelliset.
Lämmöllä, Laaksonen
Panu Laaksonen on mainostoimisto Ida Framin toimitusjohtaja.