Kalo kalokairi –mainosmiehen kesäterveiset Kreikasta
Jatketaan vielä hetki lomatunnelmissa. Vietin suurimman osan kesästä perheeni kanssa Paroksen saarella Kreikassa. Vaikka työasiat eivät olleetkaan päällimmäisenä mielessä, joitain markkinoinnin, viestinnän ja myynnin huomioita tuli sentään tehtyä.
Panu från Sverige
Neuvottelut Kreikan talouskriisin ratkaisemisesta kävivät reissun aikana kuumimmillaan. Sosiaalisissa medioissa sauhusi ja kreikkalaisten asenne suomalaisia kohtaan viileni nopeasti. Harvemmin olen esiintynyt ruotsalaisena. Nyt se ei kuitenkaan tuntunut lainkaan hassummalta vaihtoehdolta.
Olli päivitti maabrändin
Kun talouskriisin setviminen hieman helpotti, nousi uutisiin Immosen Olli Oulusta. Kansanedustajan kirjoitus noteerattiin myös Kreikassa ja pääsimme käymään mielenkiintoisia keskusteluja kreikkalaisten ystäviemme kanssa. Nyt riittää Suomen maabrändityöryhmällä hommia.
Kreikkalaisia herkkuja
Miellyttävä tapa tukea Kreikan taloutta on kreikkalaisten elintarvikkeiden käyttäminen. Elintarvikkeet ovat helleenien tärkeimpiä vientituotteita, öljytuotteiden, sementin, kemikaalien ja lääkkeiden rinnalla.
Kreikkalaisista oluista suomalaisista kaupoista löytyvät ainakin Alpha, Mythos ja Fix. Virkistäviä peruslagereita kaikki. Alkon valikoimasta löytyy kymmenen kreikkalaista viiniä. Itse en reissussa kyseisiä viinejä päässyt maistamaan, mutta ainakin paikallinen rosé upposi turhankin mukavasti.
Oliivien ja oliiviöljyn tuottajana Kreikka kuuluu maailman suurimpiin. Fetan lisäksi juuston ystäville maistuu kreikkalainen halloumi ja tzatziki tehdään tietysti aitoon kreikkalaiseen jogurttiin.
Aurinko paistaa ja vettä ei sada
Kreikka kuuluu jo nyt johtaviin aurinkoenergian hyödyntäjiin Euroopassa. Kehittämisen varaa on kuitenkin runsaasti. Esimerkiksi Paroksella poutapäivien määrä on läpi vuoden keskimäärin 28 per kuukausi ja aurinkoisia tunteja on kymmenen vuorokaudessa.
Mainosmies rakentaisi Paroksesta kokonaan aurinkoenergian varassa toimivan saaren. Seuraavaksi energiavallankumouksen voisi laajentaa matkailuvaltiksi kaikille Kreikan suuremmille saarille. Meillähän vastaava energiavallankumous ollaan tekemässä venäläisen ydinvoiman muodossa.
Kaló taxídi!
Matkailun osuus Kreikan kansantuotteesta on lähes 20%. Syyt suosioon ovat suomalaisillekin hyvin tuttuja: lämpö, saaret, ruoka, meri, historia, auringonlaskut, ihmiset…
Valitettavasti Kreikkaa ei voi viedä. Suosittelenkin lämpimästi Kreikan kansantalouden suoraa elvyttämistä paikallisia tuotteita ja palveluita paikanpäällä käyttämällä. Hyvää matkaa – kalo taxidi!
Lämmöllä, Laaksonen
Panu Laaksonen on mainostoimisto Ida Framin toimitusjohtaja.