Tiedote: Rekki yhteistyöhön Palvelumarkkinoinnin toimisto Ida Framin kanssa

Käytettyjen vaatteiden verkkokauppa Rekki on aloittanut yhteistyön palvelumarkkinoinnin toimisto Ida Framin kanssa. Samalla Ida Framista tuli Rekin osakas, jonka tehtävänä on kehittää markkinoinnin ratkaisut Rekin brändin kehittämiseen ja kansainvälistymiseen.

Rekki on vuonna 2015 perustettu verkkopalvelu, joka ostaa yksityishenkilöiltä hyväkuntoisia ja laadukkaita merkkivaatteita ja -asusteita ja myy tuotteet eteenpäin verkkokaupassaan.

Yritys on kasvattanut liiketoimintaansa nopeasti. Tällä hetkellä Rekki työllistää 12 henkilöä Tampereella ja katse on jo suunnattu kansainvälistymiseen.

”Kansainvälistä kasvua tavoitteleva palvelualan yritys tarvitsee osaavan ja monipuolisen kumppanin markkinoinnin strategiseen ja luovaan suunnitteluun. Kasvutavoitteemme huomioiden yhteistyöstämme tulee tiivistä ja Idan tiimin osaaminen täydentää meidän omaamme erinomaisesti”, Rekin toimitusjohtaja ja perustajaosakas Bertta Häkkinen kertoo.

Markkinoinnin toimenpiteisiin kuuluu muun muassa markkinointiviestinnän konseptin suunnittelu, verkkopalvelun kehittäminen, vaikuttajamarkkinointi, viestintä ja mainonta eri kanavissa. Ida vastaa myös Rekin hakukoneoptimoinnin, hakusanamainonnan ja verkkomainonnan kehittämisestä.

Suomen ensimmäiselle palvelumarkkinoinnin toimistolle Rekki on mieluisa kumppanuus. Kiertotalouden palveluiden potentiaali on suuri ja kansainvälisen menestyksen tekeminen kiinnostava haaste suomalaiselle palveluiden markkinoinnin osaamiselle.

“Suomalainen pk-yritys tarvitsee markkinointia kasvaakseen ja me olemme mielellämme mukana tekemässä tätä kasvua ja jakamassa riskiä. Rekin kaltaiset kestävän kulutuksen palvelut ovat kiinnostavia myös arvoiltaan”, Ida Framin toimitusjohtaja Panu Laaksonen toteaa.

Lisätietoja:

Panu Laaksonen, toimitusjohtaja, Ida Fram Oy
+358 40 517 7931
panu.laaksonen@idafram.fi
https://www.idafram.fi

Bertta Häkkinen, CEO, Omnichannel Services Oy / Rekki
+358 44 362 8787
bertta@rekki.fi
https://www.rekki.fi

Ida Fram on Suomen ensimmäinen palvelumarkkinoinnin toimisto, joka yhdessä digitaalisen median toimiston Into-Digital Oy:n ja viestintätoimisto Babler Oy:n kanssa palvelee asiakkaitaan 30 työntekijän voimin. Ida Framin asiakkuuksiin lukeutuvat mm. Lomarengas, Folksam ja Laatutakuu.

Rekki on palvelu, jonka avulla käytettyjen vaatteiden myynti on vaivatonta ja jonka esitarkastetusta vaatevalikoimasta tuotteiden osto on sekä turvallista että kätevää. Rekki haluaa olla kehittämässä kestävämpää kuluttamisen kulttuuria ja vaikuttaa yleiseen käsitykseen käytettyjen tuotteiden myynnistä ja ostosta.

Folksam Lip-Lap Laatutakuu ISS Direct Novo Nordisk Lomarengas E. Ahlström Lammi Spektri