Tiedote: Sokos valitsi Ida Framin kumppaniksi tukemaan vuoden 2010 kampanjatoteutuksia

Lehdistötiedote
Torstaina 28. tammikuuta 2010
Julkaisuvapaa heti
Sokos valitsi Ida Framin kumppaniksi tukemaan vuoden 2010 kampanjatoteutuksia
Sokos haki kilpailutuksen kautta kumppania vuoden 2010 kampanjoidensa toteuttamiseen sähköisissä kanavissa. Kumppaniksi valittiin muuttuvan maailman mainostoimisto Ida Fram.

Kokonaisuuteen kuuluu yhteensä kuusi isompaa kampanjaa, mm. 3+1 Päivää ja Kutsu kauneuteen, sekä useita sesonkikohtaisia kampanjalähtöjä.

Sokos halusi löytää uudenlaisia tapoja tavoittaa kohderyhmänsä

Kampanjoiden kivijalan ovat perinteisesti muodostaneet kuvastot ja tavaratalomateriaalit. Nyt tavoitteena on kehittää kampanjakonsepteja uudenlaisilla toimintamalleilla ja monipuolisemmalla mediankäytöllä. Digitaalisen median merkitys on korostunut, sillä Sokos haluaa löytää uudenlaisia tapoja kommunikoida kohderyhmiensä kanssa.

– Olimme erityisen ihastuneita Ida Framin lähestymistapaan, jossa yksittäisten kampanjoiden sijaan kehitetään jatkuvia toimintamalleja. Saimme paitsi paljon uusia ajatuksia, myös vastauksia meitä jo aiemmin askarruttaneisiin markkinoinnin haasteisiin, kertoo markkinointipäällikkö Mikko Hägerström Sokokselta.

Ensimmäisenä projektina 3+1 PÄIVÄÄ

Idassa Sokoksen tiimiin kuuluvat toimitusjohtaja Panu Laaksosen lisäksi planner/copywriter Samuli Salokangas, AD Vesa-Matti Nurmi ja projektipäällikkö Saija Kerälä. Yhteistyön ensimmäinen näkyvä toimenpide on kevään 3+1 PÄIVÄÄ –kampanja.

– Sokoksessa yhdistyy kiinnostavalla tavalla pitkät perinteet ja rohkeus toimia uudella tavalla. Tällainen haaste sopii muuttuvan maailman mainostoimistollemme erinomaisesti, summaa Ida Framin toimitusjohtaja Panu Laaksonen.

Lisätietoja:

Panu Laaksonen, toimitusjohtaja, Ida Fram Oy
+358 40 517 7931
panu.laaksonen@idafram.fi
www.idafram.fi
www.maailmamuuttuu.fi

Mikko Hägerström, markkinointipäällikkö, SOK Sokos-ketju
+358 (0)40 5813 880
mikko.hagerstrom@sokos.fi
www.sokos.fi

Sokos-tavaratalot sijaitsevat maamme suurimpien kaupunkien ydinkeskustoissa. Ketjuun kuuluu 11 isoa ja monipuolista tavarataloa ja 11 pienempää, kauneuteen sekä naisten ja miesten pukeutumiseen keskittyvää Sokosta. Sokos-tavaratalot ovat osa S-ryhmän kattavaa palvelutarjontaa.

Ida Fram on täyden palvelun mainostoimisto, joka yhdessä digitaalisen median toimisto Into-Digital Oy:n kanssa palvelee asiakkaitaan 20 työntekijän voimin. Ida Framin asiakkuuksiin lukeutuvat mm. Leaf, Långvik, R-Kioski, Sokos ja Terveystalo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *