Päivittäistavarakauppa

Miten luodaan ja kehitetään vetovoimaisia pt-kaupan brändejä, jotka menestyvät kaupan omien merkkien ja halpuutuksen puristuksessa? Missä kanavissa ja millaisilla luovilla ratkaisuilla vaikutamme tehokkaimmin pt-kuluttajan ostokäyttäytymiseen ja millaisilla yhteistyömalleilla saadaan aikaan parhaat asemat jakelutiessä?

Kaupan omien merkkien vyörytyksen ja halpuutuksen lisäksi, myös median digitalisoituminen vaikuttaa voimakkaasti päivittäistavarakaupan tuotteiden markkinointiin. Kuluttajat tavoitetaan reseptiikalla ja muulla mielenkiintoisella sisällöllä tehokkaasti verkossa ja promootiot toteutetaan suurelta osin digitaalisesti.

Etsin yhdessä asiakkaideni kanssa jatkuvasti uusia keinoja pt-kaupan tuotteiden myynnin kasvattamiseen. Tällä hetkellä kehitän esimerkiksi interaktiivisia shopper-ratkaisuja. Näissä yhdistän beaconien (langaton Bluetooth-lähetin) avulla tuotepakkauksen ja myymälä-displayt asiakkaan älypuhelimen kanssa.

Päivittäistavaroihin lasketaan kuuluvaksi esimerkiksi ruoka, juomat, teknokemian tuotteet ja lehdet. Päivittäistavaroiden kokonaismyynti Suomessa oli vuonna 2014 16,705 mrd. €, josta ruoan osuus on noin 80 prosenttia.

Aiheeseen liittyviä artikkeleitani

Jäätelökaverit brändien kärkikastiin markkinoimalla. »

Jäätelökaverit brändien kärkikastiin ilman markkinointia. »

Tiedote: Risellan markkinointia tekevät nyt Ida Fram ja Virta Helsinki »

Halpuutus on vuoden markkinointiteko. Valitettavasti. »

Arvotaan puolen miljoonan Jopot »

Hyvä paha Private label »

Pt-kaupan markkinointi sanoi digi-digi, vai sanoiko? »

Samba brasileiro »

Näin Pågen Gifflareista tuli Suomen suosituin pulla (YouTube-video) »

Esimerkkejä toteuttamistani pt-kaupan markkinoinnin ratkaisuista

Päivittäistavarakaupan asiakkaitani

McVities-logo FishermansFriend-logo Pågen-logo

ArvidNorquist Unilever-logo Risella_logo

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää tai keskustella yhteistyöstä päivittäistavarakaupan markkinoinnin tekemisessä? Ota yhteyttä ja sovitaan tapaamisesta.

Panu Laaksonen
CEO
040 517 79 31
panu.laaksonen@idafram.fi

Lataa raportti: Menestyksen reseptit – näin hyödynnät reseptiikkaa markkinoinnissa

Selvitimme miten reseptiikkaa hyödynnetään tehokkaimmin päivittäistavarakaupan tavarantoimittajien markkinoinnin työkaluna. Selvityksessä käymme läpi 10 suomalaisen yrityksen reseptiikkaratkaisun sekä kansainvälisiä case-esimerkkejä.

Lue tästä yhden sivun tiivistelmä raportista ja tilaa raportti kokonaisuudessaan sähköpostiisi.

Tilaa selvityksen latauslinkki sähköpostiisi